perjantai 7. elokuuta 2009

Uutta lukukautta odotellessa

Rauski alkaa taas heräämään kesälomien jälkeen. Opettajat ovat palanneet töihin ja suunnittelevat uutta lukuvuotta. Jussi on raahannut Rauskille rekkalastillisen musiikkivälineitä musiikintekijät-projektia varten.


Jussin "koti"studio

torstai 7. toukokuuta 2009

Vappunaamiaiset

Vapunaattona 30.4. Rauskilla vietettiin vappunaamiaisia. Ideana oli pukeutua päivän aikana johonkin tyylikkääseen asuun. Parhaimmasta pukeutujasta järjestettiin äänestys ruokailun yhteydessä. Kahvitauolla sitten kokoonnuttiin luentosaliin katsomaan videotykiltä kuvia päivän puvuista ja julistamaan pukeutumiskisan voittaja.
Rauskin paras pukeutuja vuonna 2009: Pac-Man


Rauskin paras pukeutuja, sijalla kaksi: Siivoojat


Lopuksi vielä muutamia kuvia päivän varrelta. Tämä otetaan perinteeksi!










perjantai 27. helmikuuta 2009

Laskiaisrieha

Laskiaistiistaina kympit järjestivät koko talon väelle laskiaisriehan. Ohjelmassa oli monenmoista aktiviteettia, joista tietysti tärkeimpänä mäenlasku Raudaskylän vauhdikkaassa pulkkamäessä.
Mäenlaskussa käytiin myös eri luokkien ja opettajien välinen mäenlaskukisa. Kisa käytiin viestimuotoisena. Joka joukkueessa oli neljä jäsentä, joiden piti ensin laskea mäki alas ja sen jälkeen juosta ylös tuomaan pulkka seuraavalle laskijalle. Painovoiman lisäksi tarvittiin siis myös voimaa reisilihaksiin… Mäenlaskukisassa käytiin kovaa taistoa, kuten seuraavista kuvista voi päätellä.


Mäenlaskukisan voittoon laski lukion ykkösluokan poikien joukkue. Onnittelut! Palkinnoksi pojat saivat lahjakortin opiston Pikkupuotiin karkkiostoksille.
Mäenlaskun jälkeen paistettiin kodassa makkaraa. Hyvää oli!

Tankkauksen jälkeen oli vuorossa hankifutista, jossa pelattiin tiukka ja luminen ottelu. Peli päättyi tasapeliin, joten kaikille jäi hyvä mieli. Ja paljon lunta kenkien sisään… Kieli ulkona Onneksi ruokalassa oli tarjolla kuumaa kaakota ja laskiaispullia. ALla pari kuvaa pelin tiimellyksestä.

Lopuksi kaikkien näitten ulkoaktiviteettien jälkeen oli luentosaliin viritetty karaokelaitteet. Rohkeimmat (ja rokeimmat Cool )opiskelijoista kävivät vetäisemässä yhden tai useamman viisun. Tämä olikin hyvä päätös päivälle.
Olipa mukavaa!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Wanhojenpäivä

Kun abit olivat jättäneet Rauskin, oli wanhojen aika astua estradille. Pukuloisto oli huumaavaa Rauskin juhlasalissa. Tanssit olivat perinteiseen tapaan mukavaa katsottavaa. Rauskin wanhat olivat taas kauniita ja komeita.