torstai 19. elokuuta 2010

Leirikoulussa Vinnurvassa 18.-19.8.

Rauskin poppoo aloitti lukuvuoden jo perinteeksi muodostuneella leirikoululla. Tänä vuonna matkasimme koko porukalla Nivalan seurakunnan leirikeskukseen Vinnurvaan. Sää suosi leirikoulua, aurinko paistoi koko ajan lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteitakin oli ihan riittävästi.

Leirikoulun ohjelma koostui monenmoisesta tekemisestä. Tänä vuonna opettajat päättivät jättää opiskelun vähemmälle ja näin ollen ohjelma oli enemmän rentoa yhdessäoloa ja toisiinsa tutustumista.


Jokainen ryhmä (sekä kympit että lukiolaisten kaikki ryhmät) pääsivät ryhmäytymään teatteriammattilaisen, Marjo Isotaluksen, johdolla. Ryhmäytymistunnilla nauru raikasi ja pienet harmaat aivosolutkin pääsivät töihin.

Entiseen malliin rannasta löytyi myös iso kasa kajakkeja joilla halukkaat pääsivät kruisailemaan pitkin Vinnurvajärveä. Ylivieskan ladun Alpo ja oman matikanopemme Jaana avustivat kajakkitouhussa rautaisella ammattitaidolla.


Kympit pääsivät vielä ratkomaan visaisia pähkinöitä Katin ja Petrin kanssa, kun piti pystyttää puolijoukkueteltta ja rakentaa silta ilman nauloja! Kaikki onnistui oikein mainiosti.


Illalla pelattiin jalkapalloa, saunottiin ja tietysti paistettiin makkaraa ja lettuja.

Torstaiaamuna aamupalan jälkeen mietittiin koko porukalla opistoneuvoston suuntaviivoja ja leirikoulun päätti tuutoreiden järjestämät leiriolympialaiset.


Kivaa oli taas leireillä koko porukalla!