Vinnurvan leirikouluun lähdettiin keskimääräistä hieman harmaampana elokuun keskiviikkona vain muutama päivä lukuvuoden alun jälkeen. Lyhyen bussimatkan ja muutamilta kanssaleireilijöiltä kuultujen riparimuistojen perusteella paikka lienee suhteellisen lähellä Rauskia, mutta näin aluetta tuntemattomana ihmisenä on paha mennä sen sijaintia tarkemmin arvailemaan. Järven rannalla se kuitenkin sijaitsi, jos joku haluaa kokeilla onneaan kartan kanssa.
Bussissa istuessa mielessä saattoi olla vielä muutamia epäilyksiä siitä, millainen on leirikeskus, jossa osa oppilaista joutuu (halutessaan) majoittumaan telttaan yöksi, mutta pihalle päästäessä epäilykset onneksi kaikkoavat mielestä. Sehän onkin oikein kelvollinen paikka, juuri sellainen perinteinen leirikeskus.
Iltapäivä leirikoulussa kului nopeasti oppituntien parissa. Juuri kukaan ei ollut tainnut olla tarpeeksi ahkera hankkiakseen oppikirjoja heti koulun alkuun, mutta onneksi niitä ei vielä tunneilla tarvittukaan. Englannissa abit pääsivät katsomaan dokumenttia teollisesta ruoantuotannosta ja äidinkielessä kirjoitettiin ylistysrunoja suomalaisuudelle. Lukujärjestykseen merkitty kummallinen oro, jonka tarkoitusta jouduttiin kyselemään opettajilta asti, osoittautui sekin mukavaksi puuhaksi, jossa saatiin jaella toisille mielikuvituslahjoja ja esittää yhdyssanoja puhtaasti pantomiimin keinoin.
Kaikkein jännittävimmäksi tunniksi osoittautui kuitenkin melominen. Osa oppilaista lähti ohjastamaan kapeita kajakkejaan kuin vanhat tekijät, mutta joillakin oikean otteen löytäminen vei hieman pitemmän aikaa. Kyllä se loppujen lopuksi oikein kivaakin oli, kunhan vain unohti kuinka paljon vettä ympärillä on ja keskittyi itse tunnelmaan. Laiturilta käsin seuraavista opettajista joku kehotti kokeilemaan eskimokäännöstä, mutta kumma kyllä kukaan ei totellut.
Jos melonta ei tuntunut vielä tarpeeksi leirimäiseltä aktiviteetilta, tarjosi leirituntua illalla järjestetyt leiriolympialaiset, joissa päästiin kisaamaan niin tulitikun heitossa kuin sananseltyksessäkin. Aivan erityisesti päänvaivaa aiheuttivat kouluun liittyvät tietokilpailukysymykset, kuten: "Milloin lamelleilla on hiljaisuus?" Kuka olisi arvannut, että meillä sellainenkin on.
Olympialaisten jälkeen, joissa näin häviäjäjoukkueen näkökulmasta katsottuna oli tietysti kyse pelkästään hauskanpidosta, sillä eihän sitä nyt tietenkään voittamaan lähdetty, ehdittiin vielä nauttia lättyjen- ja makkaranpaistosta ennen hiljaisuuden alkamista. Osalla saattoi toki ilta venyä senkin ylitse, tai ainkin näin saattoi päätellä aamupalalla vastaan tulleista unisista kasvoista.
Seuraavana päivänä lähdettiin takaisin opistolle jo ennen yhtätoista, joten suuremmat aktiviteetit jäivät keskiviikkoon. Siivouksen lomassa ehdittiin kuitenkin kokoontumaan hetkeksi yhteen palkitsemaan olympialaisten voittajajoukkueita ja keskustelemaan kuluvan syksyn aktiviteeteista, joista voi varmaan tulla myöhemmin täältäkin lukemaan.
